47. Mielenterveysviikko
Sivu 1 / 1
47. Mielenterveysviikko
Mielenterveysviikko 18.-24.11.2013
Viikon pääorganisaattorina on Mielenterveyden keskusliitto ja sen jäsenyhdistykset. Useilla paikkakunnilla tehdään yhteistyötä muiden mielenterveys- ja omaisjärjestöjen, seurakunnan, mtt:n, kirjastojen ja muiden virastojen kanssa.
Viikon aikana on järjestetty erilaisia tempauksia ja tapahtumia, esim. seminaareja, kirkkopyhiä, mielenterveyskävelyjä, iltamia, konsertteja, lausuntailtoja ym. Valtaosan näistä järjestävät liiton 190 jäsenyhdistystä
Viikkoa on vietetty 70-luvulta alkaen, aluksi epäsäännöllisesti, vuodesta 1991 alkaen joka vuosi ja sen aika on vakiintunut viikoksi 47.
Viikon tarkoituksena on nostaa esiin ajankohtaisia mielenterveyteen liittyviä teemoja, tuoda esille epäkohtia ja tehdä myös parannusehdotuksia. Myös asenteisiin vaikuttaminen on yksi päämäärä.
[You must be registered and logged in to see this link.]
Tämän vuoden teemana on Ikääntyvä väestö
Arviolta 10–15 prosentilla iäkkäistä henkilöistä on mielenterveysongelmia. Suomessa annetaan 40 prosentille laitosvanhuksista psykoosilääkitystä, kun muualla Euroopassa vastaava luku on 15 – 20 prosenttia.
Väestön ikääntyessä nousee suureksi kysymykseksi terveydenhuoltohenkilöstön riittävyys.

Onko tällainen viikko teidän mielestänne tarpeellinen?
Puhutaanko mielenterveydestä siihen liittyvistä ongelmista tarpeeksi?
Yleistä keskustelua ja pohdintaa aiheesta.

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|